lauantai 23. joulukuuta 2017

HAUSKAA JOULUA 2017

HAUSKAA ja RAUHALLISTA JOULUA!

Kaikille tasapuolisesti toivoo: 
Ilkka, Hilkka, Iluvon66 sekä muut sivupersoonat !! 
 

perjantai 22. joulukuuta 2017

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

ITSENÄINEN SUOMI 100 VUOTTA

ITSENÄINEN SUOMI  6.12.1917 - 6.12.2017


Kun minä synnyin, 30.1.1966, itsenäinen Suomen Tasavalta oli vajaa viisikymppinen (48v 1kk 24pv). Tänään 6.12.2017 kumpikin on vielä vahvasti elossa. Meikäläinen on lähempänä hunttia kuin syntymää ja Suomi-neito täyttää pyöreät 100 vuotta.

Pienestä Venäjän Keisarikunnan autonomisesta osasta eli Suomen suurruhtinaskunnasta on kasvanut yksi maailman vauraimmista ja vakaimmista maista (ainakin vielä?). Voidaan siis vieläkin sanoa, että on lottovoitto syntyä Suomeen - tai ainakin ässäarpavoitto, tai kolmetoista oikein jalkapallovakiossa!
Oli miten oli; kuitenkin kun katsoo monia muita maita ja järjestelmiä, niin voidaan sanoa että kyllä täällä pohjan perukoilla ollaan kutakuinkin turvassa ja herran kukkarossa.
Onnea 100-vuotiaalle Suomi-neidolle!


ONNEA!

TAPAHTUMIA 100 VUODEN VARRELTA

6.12.1917 Eduskunta hyväksyi oikeiston äänin senaatin itsenäisyysjulistuksen. sekä sen toimet itsenäisyyden vakauttamiseksi.

31.12.1917 Neuvostohallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden ja vahvisti sen 4.1.1918.

4.1.1918 Ruotsi ja Tanska antoivat tunnustuksensa.

6.1.1918 Saksa tunnusti Suomen itsenäisyyden ja useimmat Euroopan maat lähiviikkoina tästä.Englanti ja USA halusivat katsoa Suomen olojen vakautumista pitemmelle osana Venäjän ketitystä ja aintoivat tunnustuksensa vasta 1919.

26.1.1918 vasemmisto julistaa kapinan, tavoitteena vallankumous.

28.1.1918 Vapaussota alkaa, kun laillisen hallituksen armeijan ylipäälliköksi nimitetty Mannerheim määräsi aloitettavaksi venäläisten aseistariisunnan Pohjanmaalla. Karjalassa oli aseistariisunta aloitettu ilman ennalta laadittua suunnitelmaa jo 23. tammikuuta. Vapausodasa vastakkain kapinalliset eli punaiset ja hallituksen joukot eli valkoiset.

18.2.1918 ensimmäiset jääkärien pääjoukot palaavat Saksasta suomeen.

5.5.1918 Punaisten viimeinen vastarinta murtuu kymenlaaksossa.

16.5.1918 Mannerheim pitää voitonparaatin Helsingissä.

1919 kieltolaki eli alkoholin myynti- ja anniskelukielto tulee voimaan.

25.7.1919 K.J Stålhberg valitaan Suomen ensimmäiseksi presidentiksi.

1920 Suomen väkiluku on 3 147 000 henkilöä.

20.8-12.9.1920 Suomi osallistuu ensi kertaa itsenäisenä kansakuntana kesäolympilalaisiin Belgian Antwerpenissa. Menestys on huikea, 15 kultaa, 10 hopeaa ja 9 pronssia. Suomi on 4. paras maa. Muuan Paavo Nurmi juoksee 4 kultamitalia.

16.12.1920 Suomi hyväksyttiin Kansainliiton jäseneksi.

14.2.1922 sisäasianministeri Heikki Ritavuori murhataan

1925 R.K Relander presidentiksi

29.5.1926 Suomen Yleisradio perustetaan.

7.9.1929 Kuru-laiva uppoaa Näsijärveen. 136 ihmistä hukkuu.

7.7.1930 Talonpoikaismarssi Senaatintorilla.

1931 P.E.Svinhuvud presidentiksi.

9.2.1932  Eduskunta hyväksyi 9. helmikuuta 1932 uuden alkoholilain. Kieltolaki päättyy.

27.2-6.3.1932 Mäntsälän kapina tapahtuu. Lapuan liikkeen kapina laillista hallitusta vastaan, joka kuitenkin kuihtuu kokoon.

5.4.1932 Valtion viinakaupat avasivat ovensa Suomen kaupungeissa kello 10.00.

1937 K.Kallio valitaan presidentiksi.

1939 kirjailija F.E.Sillanpää saa Nobel-palkinnon.

30.11.1939 Neuvostoliitto hyökkää Suomeen. Talvisota syttyy.

13.3.1940 Talvisota päättyy.

19.12.1940 Kyösti kallio kuolee äkillisesti. Risto Ryti presidentiksi.

25.6.1941 jatkosota Neuvostoliittoa vastaan syntyy.

1.8.1944 Risto Ryti eroaa Presidentin tehtävistä. Marsalkka Mannerheim presidentiksi 4.8.

15.9.1944 Lapin sota syttyy. Saksalaisia ryhdytään karkoittamaan Pohjois-Suomesta.

19.9.1944 välirauhan sopimus solmitaan Neuvostoliiton kanssa. Suomi joutuu luovuttaman suuria maa-alueita mm. Pertsamon ja Karjalan kannaksen. Porkkala joudutaan vuokraamaan sotilasalueeksi. Suomi joutuu maksamaan suuret sotakorvaukset. (nykyrahassa yli 4 miljardia euroa)

27.4.1945 Toinen Maailmansota päättyy Suomen osalta. Viimeiset saksalaiset sotilaat poistuvat Suomen alueelta. Lapin sota päättyy.

1945 A.I.Virtaselle myönnetään kemian Nobel.

1946 J.K.Paasiviki valitaan presidentiksi.

10.2.1947 Pariisin rauhan sopimus allekirjoitetaan.

6.4.1948 YYA-sopimus (sopimus ystävyydestä yhteistoiminnasta ja keskeisestä avunannosta) Neuvostoliiton ja Suomen välillä allekirjoitetaan.

1950 Suomen väkiluku on 4 029 803 henkilöä.

28.1.1951 G.C.E.Mannerheim kuolee.

19.7-3.8.1952 kesäolympialaiset pidetään Helsingissä.

18.9.1952 Viimeinen sotakorvausjuna lähtee Neuvostoliittoon.

14.12.1955 Suomi hyväksytään YK:n jäseneksi.

1956 U.K.Kekkonen valitaan presidentiksi. Paasikivi kuolee 14.12.

1.3.-30.3.1956 Yleislakko pysäyttelee Suomea. 1. ja ainoa yleislakko tähän päivään mennessä!

30.9.1957 Jean Sibelius kuolee.

1.1.1958 ensimmäiset vakinaiset televisiolähetykset alkavat.

30.10.1961 Noottikriisi Neuvostoliiton kanssa

1962 Kekkonen eli UKK valitaan 2.kaudelle.

29.1.1965 Suomen ensimmäinen jäähalli avataan Tampereella.

22.4.1966 Suomen rauhanajan suurin tulipalo Lapinlahdella. 31 ihmistä menehtyy kunnalliskodin palossa.

6.12.1967 Suomi-Neito täyttää pyöreät 50 vuotta.

1968 UKK valitaan 3.kaudelle

1970 Suomen väkiluku on 4 598 936 henkilöä.

3.1.1971 suomen ensimmäinen lotto-arvonta, uusi kansallispeli on syntynyt.

1973 tammikuussa UKK valitaan poikkeuslailla 4.kaudelle.

1973 Suomi solmii EEC-vapaakauppasopimuksen.

1975 ETYK-kokous järjestetään Helsingissä. (Euroopan turvallisuus ja yhteistyö konferenssi)

13.4.1976 Lapuan patruuantehtaalla räjähtää. Rauhanajan suurimmassa maa-onnettomuudessa kuolee 40 ihmistä.

1977 Suomen ensimmäinen ydinvoimala otetaan käyttöön Loviisassa .

1978 UKK valitaan 5.kaudelle

1981 lokakuussa Kekkonen joutuu pyytämään eroa presidentin tehtävistä

1982 M.H.Koivisto valitaan presidentiksi.

31.8.1986 UKK kuolee.

1988 Koivisto valitaan toiselle kaudelle.

25.12.1991 Isoveli poistuu. Neuvostoliitto hajoaa.

1994 M.O.K.Ahtisaari valitaan presidentiksi.

28.9.1994 M/S Estonia uppoaa suomen merialueella. 852 ihmistä saa surmansa.

1.1.1995  Suomen EU-jäsenyys astuu voimaan.

1995 Suomi voittaa miesten jääkiekon MM-kultaa.

2000 T.H. Halonen valitaan presidentiksi.

28.2.2002 Suomen markka poistuu käytöstä. Euro-aika alkaa.

2006 Halonen valitaan toiselle kaudelle

2006 Lordi voittaa Euroviisut.

2008 Martti Ahtisaarelle luovutetaan Rauhan Nobel-palkinto.

2011 Persut saavat Jytkyn.

2011 Suomi voittaa Miesten Jääkiekon MM-kisat, "taas"!

30.9.2011 Suomen väkiluku on 5 394 389 henkilöä.

2011 Joulukuu Euroajan loppu alkaa???...vai alkaako??? 

5.2.2012 Sauli Väinämö Niinistö valitaan preidentiksi .

2012 Toukokuu Suomi ei voita jääkiekon MM-kultaa, "taaskaan!

31.8.2012 Suomen väkiluku on 5 417 098.

5.12.2012 Viimeinkin joku tajusi!?.....Suomi on taantumassa!?

2013 Tammikuu Yllätys, yllätys, taantuma jatkuu!

2013 Toukokuu  Suomi ei voita jääkiekon MM-kultaa, "taaskaan"!

2013 Marraskuu Budjetissa leikataan kaikkea, puolustusmenoista lähtien. Politiikkojen ja johtajien palkkoja ei leikata - ei tietenkään!

31.12.2013 Suomen väkiluku on 5453375

2014 Tammikuu Ei mitään uutta, taantuma jatkuu ja hallitus sekoilee.

2014 Toukokuu  No, nyt tuli jääkiekossa hopeaa - Venäjä voitti - tietysti!

2014 Elokuu Putin hermostui - Venäjä asetti tuontikiellon elintarvikkeille - Nyt sitä saa: Putin juustoa.

10.10.2014 Nyt se alkaa - lopullinen köyhyys. Suomen luottoluokitus tippui AAA -> AA+

31.10.2014 Suomen väkiluku on 5472605.

6.12.2014 Suomen Tasavalta - Finlands Republik - 97 vuotta itsenäistä taapertamista!

1.1.2015 Suomen kuntia leikataan: uusia kuntaliitoksia
  • Lavia → Poriin
  • Maaninka → Kuopioon
  • Tarvasjoki → Lietoon
19.4.2015  Suomen 37. eduskuntavaalit. Vaalien voittajat olivat Suomen Keskusta ja Vihreä liitto.

29.5.2015 Presidentti Sauli Niinistö myönsi eron Stubbin hallitukselle ja nimitti Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän kokoaman uuden hallituksen.

16.9.2015 Yleisradio lähetti televisiossa pääministeri Juha Sipilän puheen, jossa hän käsitteli Suomen taloustilannetta ja pakolaistilannetta ja vetosi työmarkkinaosapuoliin, jotta nämä esittäisivät keinoja hallituksen kaavailemien toimien tilalle.

31.10.2015 Suomen väkiluku on 5489499 

2015 Joulukuu Kansa riitelee, hallitus leikkaa ja turvapaikan hakijat tappelee keskenään sekä "etsivät" naisseuraa, AKT uhoaa ja yhteiskuntasopimus raukeaa, mutta elämä Suomenniemellä jatkuu.

6.12.2015 Kaikki haluavat juhlia Suomen 98. synttäreitä: Suomeen arvioidaan tulevan lopulta 35 000 turvapaikanhakijaa vuoden loppuun mennessä.

1.1.2016  uusia kuntaliitoksia
  • Hämeenkoski → Hollolaan.
  •     Jalasjärvi → Kurikkaan.
  •     Köyliö → Säkylään.
  •     Nastola → Lahteen.
5.1.2016  Suomi voitti jääkiekon nuorten maailmanmestaruuden kotikisoissa Venäjää vastaan lukemin 4–3.

26.3.2016  Ylivieskan kirkko tuhoutui tulipalossa täysin.

22.5.2016 Taas tuli hoppeetaa! Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut oteltiin Venäjällä. Loppuottelussa Kanada voitti Suomen 2–0.

19.7.2016 Yhden klassikon loppu - tavarataloketju Anttila asetettiin konkurssiin.

5.–21. elokuuta  Kesäolympialaiset miteltiin Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Suomen urheilusuuruus hiipuu lisää. Mira Potkonen toi ainoan mitalin: pronssi nyrkkeilyssä.

31.10.2016 Suomen väkiluku on 5502284

3.12.2016  Kolme ihmistä sai surmansa Imatralla tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa.

6.12.2016 Suomen Tasavalta - Finlands Republik - 97 vuotta itsenäistä taapertamista!

1.1.2017 Kuntaliitoksia Suomessa:
Juankoski → Kuopioon.
Luvia → Eurajokeen.

18.2.2017 Aki Kaurismäki sai Berliinin elokuvajuhlien parhaan ohjauksen hopeisen karhun elokuvastaan Toivon tuolla puolen.

21.2.2017  Lahdessa alkoi hiihdon MM-kilpailut seitsemännen kerran.

1.3.2017 Samaa sukupuolta olevien avioliitto tuli lailliseksi Suomessa.

1.3.2017  Iivo Niskanen voitti kultaa maastohiihdon maailmanmestaruuskisoissa 15 kilometrin perinteisen tyylin matkalla.

12.5.2017 Suomen tasavallan yhdeksäs presidentti Mauno Koivisto kuoli 93-vuotiaana.

10.6.2017 Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho valittiin Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi Jyväskylässä pidetyssä puoluekokouksessa.

13.6.2017 Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erosi 22 kansanedustajaa, joista 20 muodosti uuden eduskuntaryhmän Uusi vaihtoehto.

18.8.2017 Kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan loukkaantui puukotuksissa Turussa. Turvapaikanhakija Abderrahman Bouananen tekemiä puukotuksia pidetään ensimmäisenä jihadistipohjalta tehtynä terroriteko Suomessa.

6.9.2017 Eduskunta palasi kesälomalta ja aloitti syysistuntokauden peruskorjatussa eduskuntatalossa kahden vuoden tauon jälkeen.

30.9.2017 Suomen väkiluku on 5509984

26.10.2017 Neljä ihmistä kuoli ja viisi loukkaantui henkilöjunan ja puolustusvoimien maastokuorma-auton törmäyksessä rautatien tasoristeyksessä Raaseporissa. Surmansa saaneista kolme oli varusmiehiä ja yksi junan matkustaja.

15.11.2017 Perussuomalaisista irtautunut Sininen tulevaisuus -puolue merkittiin oikeusministeriön puoluerekisteriin sen saatua kerätyksi vaaditut 5 000 kannattajakorttia.

6.12.2017 Suomen itsenäisyyden satavuotispäivä. Valtioneuvoston kanslia on perustanut Suomi 100 -hankkeen, joka tulee järjestämään juhlatapahtumia.


Finlandia

maanantai 13. marraskuuta 2017

IMPOTENTIT


Nyt kun tupakointi ei ole ollut riesana yli vuosikymmeneen, ja alkoholin kanssa olen sujut, niin on aika alkaa uusi ”projekti”!


keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Siemen(s)Neste

Olen kuullut huhua, että elektroniikkajätti Siemens AG ja Neste Oy fuusioituisivat yhdeksi yhtiöksi! Mikähän tulee uuden yhtiön nimeksi?




maanantai 18. syyskuuta 2017

SUKUPUOLINEUTRAALI


Aamulehden mukaan puhemies on nyt puheenjohtaja. 

Vastaavaa käytäntöä otetaan käyttöön muissakin asioissa. Leivonnainen on nyt leivonhenkilö, ja naarausväline on henkilönhakulaite



tiistai 22. elokuuta 2017

ORGIAT


Tästä Fingerporin stripistä tuli kiertotietä mieleen yksi tapaus vuosien takaa. Halusin jotain virikettä viikonloppuun ja soitin yhdelle kaverille: ”Mitenkä olisi, jos pidettäisiin ryhmäseksibileet?!. Tuo vanha pervo innostui ja kysyi: ”Kiva..kuinka monta meitä osallistuu?”. Tähän vastasin totuudenmukaisesti: ”Meitä on kolme, kun otat vaimosi mukaan!”. Niin.....itsekseen minä ne partyt pidin lopulta!!




keskiviikko 24. toukokuuta 2017

ONNITTELUT

Pitääkö huolestua, jos ystäväsi haluaa toivottaa sinulle KIRJAIMELLISESTI erittäin lämpimiä onnitteluja merkkipäivänäsi? Mielestäni pitää huolestua, jos hän omistaa krematorion!









maanantai 1. toukokuuta 2017

MUUMILAAKSON TARINOITA

HEMULI EREHTYY......TAAS!!

Nyt on IluVon66-tuotannon ideat vähissä – mutta menkööt näin vapunpäivän lopuksi! 



sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

С днем весны и труда!!

Hyvää kevättä ja Vappua kaikille!

Vappuhan on työläisten juhla. Myös jääkiekon MM-kisat lähestyy, joten juhlistan sitä punalipuin ja ainoan OIKEAN jääkiekkojoukkueen pelipaidalla.


назад в СССР
  
HAUSKAA VAPPUA

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

SALMONELLA

Älyttömät pääsiäisuutiset jatkuu!
Tämä Dannyn ”Erika-tyttönen” ei taida pelätä salmonellatartuntaa, vaikka yleisesti tiedetään, että vanhasta munasta saattaa saada salmonellan!









perjantai 14. huhtikuuta 2017

HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ

Hyvää pääsiäistä!

Munarikasta, mämmirikasta, tipurikasta tai jotain...!
Itse pysyttelisin mämmissä jos pysyttelisin. Nyt pysyttelen töissä koko pääsiäisen. 
T: IlkkaM & IluVon66 Productions







sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

KESKUSTAPUOLUE


Näin vaaliaikana muistuupi mieleeni yksi juttu tuolta Pohjanmaalta - Keskustapuolueen vankimmalta tukialueelta....Ison talon isäntä alkoi huolestua tulevan tilanjatkajan, vanhimman poikansa menoista. Poika juoksi milloin missäkin riennoissa, ja ukko ei tiennyt, että mitä se oikein puuhaa. "Ihme porukoissa pyörii", murisi ukko emännälleen. Yhtenä iltana ukko oli kiikustuolissa lukemassa Suomenmaata, kun poika tuli oudon näköisenä isänsä luokse. Nähdessään poikansa ilmeen ukko alkoi huolestua. Sitten poika tokaisi-"ISÄ, MINÄ OLEN HOMO!!!". "Huh..huh", huokaisi ukko huojentuneena, ja jatkoi - "Ja kun minä olen pelännyt, että sinusta on tullut SOSIAALIDEMOKRAATTI !!".



keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

HALUATKO MILJONÄÄRIKSI

Taas on köyhää huijattu! Karlsson on selvästi varastanut ”jutun”, jonka julkaisin Facebookissa ja blogissani! Sitä on vain ”tökerösti” muutettu päivän Hesariin!









lauantai 4. maaliskuuta 2017

KUNNALLISVAALIT 2017

REHELLINEN VAIHTOEHTO - REVA  


Olen perustamassa puoluetta ja vaalimainoskin on jo valmis kevään kunnallisvaaleihin. Näyttää vaan siltä, ettei puolue kerkiä virallisesti mukaan näihin vaaleihin, koska sitä ei ole vielä perustettu, ja jäseniäkin on vain yksi – eli minä!
Tätä puoluetta ei pidä sekoittaa 1986-1990 toimineeseen vasemmistopuolueeseen, Demokraattiseen Vaihtoehtoon – eli Devaan.




keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Fantom

No niin tytöt – se olisi anteeksipyynnön paikka. Se ei ollut minun vikani, vaan sisäisen minäni (sankarini) vika!




lauantai 14. tammikuuta 2017

SAVOLAISET

Lehtien yleisönosastolta näkyy löytyvän ihan asiaa!

********************************